Lapin Virtavesien Hoitoyhdistys perustettu.

 

Rovaniemellä perustettiin 4.10.2006 Lapin Virtavesien Hoitoyhdistys, jonka tarkoituksena on vaalia jokien, purojen ja pienvesien ekologisen monimuotoisuuden säilymistä. Työsarkaa yhdistyksellä siis riittää, sillä liian moni Lapinkin pienvesistöistä on kärsinyt merkittävästi mm. metsätalouden aiheuttamista ympäristömuutoksista. Arvokaloista erityisesti purovesistöjen taimenkannat ovat kärsineet huomattavia vahinkoja.

 

Yhdistyksen perustajat ovat kaikki kalatalousalan ammattilaisia, joille vesistöistä ja niiden kunnosta huolehtiminen on tullut jo elämäntavaksi. Kaikki ovat myös olleet mukana Lapin ympäristökeskuksen vesistöjen kunnostustoiminnassa jo vuosia, mm. suunnitellen ja ohjaten joki- ja purokunnostuksia. Yhdistyksen perustivat: Jarmo Huhtala (pj.) ja Marko Kangas Rovaniemeltä, Eero Hiltunen (vpj.)Simosta, Timo Lettijeff Tampereelta, Petri Kuosku Savukoskelta ja Tapio Rautiainen (siht.) Pelkosenniemeltä.

 

Toiminnallaan yhdistys edistää Pohjois-Suomen alueella virtavesien kunnostustoimintaa, luonnontilaisten jokien ja pienvesien luonnontilan säilymistä sekä virtavesien arvokalakantojen ja muun vesieliöstön elinmahdollisuuksia. Tarvittaessa yhdistys edistää myös virtavesien tilaan vaikuttavien järvien, lampien ja valuma-alueiden kunnostustoimintaa. Lisäksi yhdistys tekee toimialaansa kuuluvaa neuvonta- ja valistustyötä järjestäen tiedotus- ja koulutustilaisuuksia sekä pienimuotoisia kunnostustapahtumia.

 

Yhdistyksen jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toiminta-ajatuksen. Yhdistyksestä ja sen jäsenyydestä kiinnostuneet voivat saada tietoja yhdistyksen sihteeriltä, Tapio Rautiaiselta, puhelin: 040 832 6919 tai sähköposti: [email protected].