Savukosken purokunnostukset 1999 - 2005

 

Pienten virtavesien merkityksestä

 

Luonnontilaiset pienet virtavedet ovat oleellinen osa suomalaista alkuperäisluontoa. Pienvedet muodostavat ranta-alueiden, soiden ja rantametsien kanssa monimuotoisuudeltaan rikkaita kokonaisuuksia. Virtavedet ovat erittäin tärkeitä myös virkistyskalastuksen, riistanhoidon ja retkeilyn kannalta. Lisäksi pienet virtavedet ovat tärkeitä mm. arvokalojen erityisesti taimenen elin- ja lisääntymisalueita.  Tässä kirjoituksessa pienten virtavesien merkitystä tarkastellaan lähinnä kalatalouden näkökulmasta.

 

Viime vuosisadan puolivälin jälkeen purojen perkaukset, metsä- ja suo-ojitukset, hakkuut virtavesien rannoilla ja teiden rakentamiset ojarumpuineen ovat muuttaneet merkittävästi  milteipä kaikkien Lapin pienten virtavesien tilaa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Lapin ympäristökeskuksen johdolla tehdyt puroinventoinnit Kittilän, Savukosken ja Posion alueilla ovat antaneet huolestuttavan kuvan Lapin pienten virtavesien tilasta alueilla, jotka ovat metsätalouden piirissä[1]. Täysin luonnontilaisia pieniä virtavesiä on ylipäätään Suomessa jäljellä enää hyvin vähän lukuun ottamatta Ylä-Lappia.

 

Muutoksen aiheuttajat

 

Pienten virtavesien ekologisen tilan huononemiseen on vaikuttanut ihmistoiminta valuma-alueilla ja itse vesistöissä. Jo 1900-luvun alkupuolella Lapissa laitettiin puutavaran uittoa varten puroja  uittokuntoon mm. perkauksin ja rakentamalla uittorännejä jyrkkien koskien ohi. Vaikka monet tuolloin uittoväyliksi peratut purot ja jokien latvavedet ovat edelleen mm. arvokalatuotannon suhteen vajaatuottoisia niin aiheutetut purovesistöjen luonnontilan muutokset olivat vielä yleisesti ottaen lieviä.

 

Varsinainen purovesistöihin kohdistunut suurten muutosten aikakausi alkoi Lapissa 1950 luvulla. Koneellistuminen mahdollisti metsien hakkuualojen suurentamisen ja suurimmat yhtenäiset avohakkualueet ovatkin olleet useiden tuhansien hehtaarien kokoisia. 1960-luvulla auraus yleistyi maanmuokkausmenetelmänä ja soita ojitettiin mittavia määriä metsänkasvatusta varten 1960 1970-luvuilla. Esimerkiksi Torniojoen Suomenpuoleisella vesistöalueen  soiden pinta-alasta on ojitettu 30 50 %[2]. Puunkuljetuksessa autot korvasivat uiton ja metsäteitä rakennettiin yhä tiheämpään

 

Puroluonnolle muutokset ovat olleet suorastaan kohtalokkaita[3]. Mm. eri syistä aiheutuneen eroosion vaikutuksesta monen pienen virtaveden uoma täyttyi kiintoaineesta. Hiekka, hiesu, savi ja siltti peittivät alleen mm kalojen kutusoraikot, poikasten suojapaikat ja talvehtimissyvänteet. Myös kalojen ravinnonsaanti vaikeutui, kun pohjaeläinpopulaatiot romahtivat. Suuri osa ojitusten vahingoittamista puroista on edelleen arvokalatuotannon ulkopuolella. Lapissa valitettavan moni pieni virtavesi onkin menettänyt huomattavasti mm. kalataloudellista merkitystään

 

Vuosina 1999 ja 2000 Savukoskella tehdyissä puroinventoinneissa havaittiin, että inventoidut purot olivat latvoiltaan satojen metrien, jopa kilometrien matkalta täyttyneet hiekalla, hiesulla yms. hienojakoisella kiintoaineksella. Aiemmin 1-3 metriä syvässä purossa oli ennen kunnostamista vesisyvyyttä 10- 50 cm. Taimenen lisääntymis- ja poikastuotantoalueet olivat peittyneet paksun, iskostuneen kiintoaineskerroksen alle. Puroissa suoritettiin sähkökoekalastuksia ennen kunnostamistoimenpiteitä ja kohteet havaittiin miltei kalattomiksi, todellisiksi "turhapuroiksi".

 

Kyseisten purojen valuma-alueiden ojitukset oli tehty 1960- ja 1970-luvuilla ja tuolloin tehdyt ojat olivat jo pääosin kasvaneet umpeen eikä niistä aiheutunut enää merkittävää kiintoainekuormitusta alueen vesistöihin.

 

Kunnostamistyöt Savukoskella

 

Lapissa pienten virtavesien kunnostaminen aloitettiin Savukoskella vuonna 1999. Koska alueen virtavesien oma palautumiskyky[4] ihmisen aiheuttamista häiriöistä oli  ylitetty, niin aktiiviset kunnostamistoimet[5] olivat tarpeen. Kunnostustoimenpiteiden keinovalikoimana olivat: imuruoppauskaluston käyttö, kaivinkoneet ja miestyönä tehtävät kiveykset tai luonnon omien voimien hyödyntäminen kunnostuksessa.

 

Kunnostusten kalataloudellisena tavoitteena oli parantaa purojen taimenkantojen elinympäristöä sekä kehittää ja testata purokunnostuksissa käytettäviä laitteistoja ja työtapoja.  Työt toteutettiin Lapin ympäristökeskuksen työllisyystöinä ns. YTY-töinä ja hankkeen  rahoituksessa olivat mukana Lapin TE-keskus, Savukosken kunta ja Savukosken työvoimatoimisto. Lisäksi laitteistojen kehittelyä tehtiin yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa.

 

Vuosina 2003- 2005 Lapin purokunnostuksia tehtiin Lapin TE keskuksen toteuttaman Työvoimavarat Tehokäyttöön projektin puitteissa Savukoskella sekä Posiolla. Projekti kuuluu Pohjois-Suomen tavoite 1- ohjelmaan ja se on Euroopan sosiaalirahaston tukema hanke. Posiolla purokunnostusten kohteeksi valittiin Kitkaan laskevat purot ja joet. Posiolla tarkoituksena oli parantaa Kitkan taimenen luontaisia lisääntymismahdollisuuksia alueen virtavesissä.

 

Purokunnostusten kalataloudelliset vaikutukset

 

Ylä-Kemijoen sivupurojen kunnostukset alkoivat Savukoskella Pikku-Akanjoen latvaosan poikastuotantoalueilta. Työt jatkuivat myöhemmin Kaitahaaranojalla, Hanhiojalla sekä Iso-Akanjoella. Kaiken kaikkiaan puroja kunnostettiin yli 50 km:n pituudelta.

 

Luonnonmukaisen vesirakentamisen periaatteiden mukaisesti imuruoppauksen ja muiden purokunnostustoimenpiteiden tarkoituksena oli saada ojitusten vaikutuksista kärsineen vesistön luontainen elpyminen käyntiin. Kunnostuksen päätyttyä virtavesien luonnonmukaistuminen jatkuu ja vuosien kuluessa myös kalataloudellinen tilanne paranee edelleen.

 

Kunnostettujen purojen kalaston tilaa on seurattu sähkökoekalastuksin. Seuraavassa on tarkasteltu ensimmäisenä kunnostetun Pikku-Akanjoen  kalataloudellisen tilan kehittymistä taimenen ja puronieriän osalta vuosina 1999 - 2005.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 1.Taimenen poikasten tiheys kokoluokittain sekä taimenen kokonaistiheys vuosina 1999, 2000, 2001 ja 2005 sähkökoekalastusten perusteella arvioituna.

 

 

 

 

Taimenen poikastiheydet olivat Iso-Akanjoella alhaisella tasolla myös vuonna 1994. Tuolloin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen sähkökoekalastusten perusteella arvioitu kokonaistiheys oli noin 1000 kpl/ ha joista 0+ - poikasia oli vajaa 10 %. . Vertailuna mainittakoon, että Kemijärven eteläpuolella sijaitsevan luonnontilaisen Juujoen latvaosien taimenen poikastiheydet olivat vuosina 1998 2000 yli 4 000 kpl/ha.

 

Kuvasta nähdään, että vuoden 2005 taimentiheydet Pikku-Akanjoella  olivat edellisvuosiin verrattuna huomattavasti suuremmat. Pikku-Akanjoen luontainen taimentuotanto oli siis tavoitteiden mukaisesti elpynyt kunnostuksen jälkeen. Taimenen kokonaistiheys noin 6 000 kpl/ha/a on sillä tasolla, mitä Ylä-Kemijoen sivuvesistöjen luontaiset taimentiheydet voivat parhaimmillaan olla. Taimenen 0+ - poikaset ovat varmuudella peräisin luonnonkudusta, ne eivät ole istukkaita.

 

Monilla Ylä-Kemin purolla on istutusperäinen puronieriäkanta, näin on myös Pikku-Akanjoella. Puronieriän elinympäristövaatimukset ovat jokseenkin samanlaiset kuin kotoperäisellä taimenella. Kutu-, poikas- ja talvehtimisalueiden vaatimusten suhteen lajia voi täysin verrata taimeneen. Tiedossa kuitenkin on, että se sietää hapanta vettä taimenta paremmin. Näyttää myös siltä, että se pystyy lisääntymään taimenta heikommissa olosuhteissa, kuten tehometsätalouden aiheuttaman kiintoainekuormituksen vaivaamissa pikkupuroissa. Vaikka myös puronieriä hyötyy kunnostetussa purossa tapahtuneesta muutoksesta, voidaan katsoa muutoksen olevan vieläkin enemmän eduksi taimenelle. Myös kokemukset puhuvat tämän puolesta, kun aiemmin pelkästään puronieriän kansoittamissa puroissa tavataan nykyisin taimenta yhä useammin. Edellä mainitut havainnot koskevat sekä kunnostettuja, että luontaisesti elpyviä purovesiä.

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 2. Puronieriän poikasten tiheys kokoluokittain sekä puronieriän kokonaistiheys (kpl/ha) Pikku-Akanjoella vuosina 1999, 2000, 2001 ja 2005 sähkökoekalastusten perusteella arvioituna.

 

 

 

Myös puronieriän poikastiheys on vuonna 2005 ollut huomattavasti aikaisempaa suurempi. Pienpoikasten eli nollikkaiden (<8 cm) tiheys on ollut lähes 4 000 kpl/ha. Seurantatulosten perusteella voidaan todeta, että Pikku-Akanjoen kunnostamiselle asetetut kalataloudelliset tavoitteet ovat täyttyneet.

 

Kunnostusten kalataloudellinen hyöty

 

Pienten virtavesien kunnostamisesta hyötyy koko kunnostetun kohteen vesiluonto. Lisäksi kunnostukset nostavat kohteen virkistyskäyttöarvoa. Kunnostuksen tuottamia hyötyjä tarkastellaan seuraavaksi vain kalatalouden näkökulmasta ja siinäkin pelkästään taimenen poikastuoton osalta. Näin ollen jäljenpänä esitettyä arviota kunnostuksen hyödyistä Pikku-Akanjoella voidaan pitää minimiarviona. 

 

Pikku-Akanjoen vuotuinen taimenen poikastuotannon arvo on esitetyn laskeman mukaisesti noin  10 000 . Mikäli taimen syystä tai toisesta häviäisi jälleen Pikku-Akanjoesta ja menetetty taimenen tuotto jouduttaisiin korvaamaan vesialueen omistajalle, niin vesilain mukaisesti laskettuna korvaussumma olisi noin 197 000 .  Näistä luvuista voidaan päätellä, että metsätalouden virtavesille aiheuttamat kalataloudelliset vahingot ovat Lapin läänissä puhumattakaan muualla Suomessa todella mittavat. Tutkimusten mukaan Suomessa on vähintäänkin satoja metsätalouden toimenpiteiden vuoksi kalataloudellisesti vajaatuottoisia pieniä virtavesiä.

 

Taulukko 1. Pikku-Akanjoen taimenen poikastuotannon taloudellinen arvo vuonna 2005. Inventointien mukaan Pikku-Akanjoen koskipinta-ala on noin 2,5 ha. Taimenen 0+  poikasen hinta on määritetty siten, että laitospoikasen hinta 0,35 (veroton, v. 2005) on kerrottu kertoimella 2,5, koska luonnonpoikasta pidetään 2 3 kertaa laitospoikasta arvokkaampana

 

Vesistö	0+ poikasten tiheys	Pinta-ala	Poikasia /vuosi	Poikasen hinta	Vuosituotannon arvo
	kpl/ha	ha	kpl
Pikku-Akanjoki	4505	2,5	11263	0,875	9855

 

 

 

Pikku-Akanjoen vesistön taimenen poikastuotannon mahdollisuuksista kertoo hyvin se, että se pystyy vuosittain tuottamaan taimenen lisäksi myös saman määrän puronieriän poikasia. Mikäli taimen syrjäyttää nieriän Pikku-Akanjoella, niin taimenen poikastuotanto voisi jopa kaksinkertaistua vuonna 2005 havaitusta määrästä.

 

Mietteitä tuloksista

 

Pienvesien suojelun ja metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi on viime vuosina tehty paljon. Vuosina 1996 ja 1997 pienvesibiotoopit liitettiin metsä- ja vesilain suojelusäädöksiin.  Metsähallituksen metsätalouden ympäristöopas julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1993 ja se on uusittu vuosina 1997 ja 2004. Em. ympäristöopas sisältää lähestymistapoja, suosituksia ja käytäntöjä, joiden mukaan toimittaessa pystytään talousmetsissä turvaamaan entistä paremmin luonnon arvot ja ympäristönsuojelun korkea taso. Lisäksi Suomen metsäpinta-alasta on 95 % mukana kansallisessa FFCS-metsäsertifiointijärjestelmässä, jonka avulla pyritään varmistamaan se, että puuraaka-aine on kasvatettu hyvän metsähoidonkriteerejä noudattaen. Näyttää kuitenkin siltä, että vielä on paljon parantamisen varaa.

 

Pienvesien suojelu tehostuisi huomattavasti, mikäli vesilaki antaisi siihen tehokkaat työkalut. Tehtyjen tutkimusten[6] mukaan vesilain pienvesisäännökset, eivät riittävästi täytä vesilain perusteluissa esitettyjä suojelutavoitteita ei myöskään metsätalouden piirissä olevassa Lapissa[7]. Vesilain säädökset eivät siis nykyisellään turvaa pienvesien luontotyyppien ja niiden eliöstön säilymistä. Toivottavasti vesilain uudistuksen yhteydessä pienten virtavesien suojelutarve huomioidaan myöskin Lapin osalta. Pienvesien suojelu olisi tehokasta, jos maankuivatusojitukset mukaan lukien täydennysojitukset tulisivat Ruotsin mallin mukaisesti luvanvaraisiksi. Tällöin myös mm. kunnostusojituksissa voitaisiin kiinnittää entistä enemmän huomiota vesiensuojeluun niin, että ojitukset räätälöitäisiin huolella tapauskohtaisesti.

 

Pienvesien suojelussa ongelmien ennalta ehkäisy on ensiarvoisen tärkeää, mutta jo aiheutettujen vahinkojen korjaaminenkin on tarpeen. Virtavesi- ja valuma-aluekunnostukset ovat saatujen seurantatulosten mukaan varsin perusteltuja toimenpiteitä Kunnostuskustannukset ovat kertaluontoisia, mutta  mm. virtavesien kunnostamisen tuottama kalataloudellinen hyöty kertautuu vuosien myötä. On syytä muistaa, että osa virtavesissä syntyneistä taimenen poikasista vaeltaa syönnökselle muualle ko. vesistöön.  Tuntuisi järkevämmältä sijoittaa arvokalojen elinympäristöjen kunnostamiseen, kuin vuosi toisensa jälkeen tehtäviin poikasistutuksiin. Näin pienten virtavesienkunnostuksen tuottama kalataloudellinen hyöty koituu laajalle vesistöalueelle. Esimerkiksi osa Pikku-Akanjoen lisääntyneestä taimenen poikastuotannosta tulee todennäköisesti Kemijoen pääuoman hyödyksi, mikä on alueen kalastajien ja matkailuelinkeinon kannalta varsin myönteinen asia.

 

Viiden vuoden kokemuksen sekä laitteiston ja menetelmien kehitystyön jälkeen purokunnostuksen kustannuksiksi tuli vuonna 2005 laskelmien mukaan 8,25 /m. Purokunnostuskohteiden valinta ja puroilla tehtävät toimenpiteet tulevat luonnollisesti perustua tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Kunnostusmenetelmät on valittava käytettävissä olevien resurssien ja kohteen olosuhteiden asettamien ehtojen mukaisesti. 

 

Vuoden 2006 aikana Lapin ympäristökeskus, Lapin TE-keskus, Lapin Metsäkeskus sekä Metsähallitus tulevat pitämään tilaisuuden, jonka tarkoituksena on kartoittaa valuma-alue sekä virtavesikunnostusten tarvetta, resursseja ja yhteistyön mahdollisuuksia. Tarkoituksena on, että ko. organisaatiot tiivistävät yhteistyötään virtavesien luontoarvojen palauttamiseksi.