Pitkälle, ainakin kolmen tai neljän vuorokauden mittaiselle kalareissulle erämaahan pitää päästä ainakin kerran kesässä. Olen kuitenkin huomannut, että kunnon eräretkelle on joskus yhtä vaikea lähteä kuin poistua huonosta parisuhteesta. Aina tahtoo löytyä tekosyitä, jotka estävät lähdön. Onneksi jo työni puolesta saan kulkea paljon luonnossa ja eritoten Lapin jokivarsilla.
Viime vuosien myötä olen löytänyt ystäväni Markon kanssa Ruotsin Lapin kalapaikat. Olemme käyneet jo useamman kerran Tornionjoen sivujoen Lainion latvavesillä. Nämä arktiset tunturialueet ovat säilyneet suhteellisen hyvin luonnontilaisina. Lisäksi kalastuskulttuuri Ruotsin puolella on erilaista kuin täällä Tornionjoen itäpuolella. Alamittaiset kalat saavat enimmäkseen jäädä rauhaan ja esimerkiksi harjusta ei ruotsalaisten piirissä juurikaan arvosteta saaliskalana, joten suuria harjuksia saa saaliikseen suhteellisen helposti.
AJOREITTI PULSUJOELLE
Heinäkuun loppupuolella 2004 lähdimme hyvän ystäväni kanssa jälleen kerran kohti pohjoista. Tälläkin kertaa suunnistimme Lainion latvoille pohjoisimpaan Ruotsiin. Otimme mukaan kanootin ja autollisen tavaroita. Ylitimme valtakunnan rajan tällä kertaa Kolarin kohdalta ja suunnistimme kohti Pajalaa. Jo tuolloin oli Pajalan katukuvassa havaittavissa suurta urheilujuhlan tuntua. Olihan paikkakunnalle lähiaikoina tulossa ensi-iltaan Mikael Niemen kirjan elokuva- ja näytelmäversiot.
Pajalasta käänsimme Mersun keulan kohti Vittangia. Perille päästyämme ostimme paikallisesta majoituspaikasta Kiirunan kunnan kalastusluvat kolmeksi vuorokaudeksi. Lupa maksoi 10 euroa miestä kohti. Luvan mukana saatavasta esitteestä sai helposti selville järvet ja joet, joilla luvan perusteella sai kalastaa. Ruotsalaiset olivat kuitenkin tainneet kiristää kalastuslupaan sisältyneitä ehtoja sitten viime käyntikerran. Naaraslohet oli mm. päästettävä pois jos sellaisen kiinni sai.
Vittangista ajoimme Övre Sopperoon ja sieltä kohti Karesuvantoa noin 15 km:n matkan. Siellä tunturien juurelta kääntyy sivutie kohti Pulsujärveä. Tälle pienelle hiekkatielle päästyäni tunsin olevani jo perillä. Nämä Lainion latvat ovat oma maailmansa. Männyt häviävät maisemasta ja kaikkialla on vaivaiskoivua. Tulen teko alkaa olla oma taiteenlajinsa. Ajoimme yli Lainiojoen sillan. Jätimme peräkärryssämme olleen pyörän lähelle siltaa pensaiden kätköön. Kovempikuntoinen kaverini sitten aikanaan polki pyörällä hakemaan Taavajoen sillan läheisyydessä olevan automme sillä aikaan, kun minä kannoin kanootissamme olleet kalastusvälineet ja muut tavarat sekä kanootin tien pientareelle.
Ajoimme vielä noin 20 km:n matkan Lainiojoelta Taavajoen sillalle. Taavajoki laskee Pulsujärveen. Joesta saa monen kilon taimenia uistimilla, kuten Räsäsen seiskalla. Meillä ei ollut kuitenkaan tarkoitus kalastella Taavajoella. Tarkoituksenamme oli laskea Taavajokea pitkin Pulsujärvelle ja järveltä edelleen Pulsujokea pitkin Lainiojoelle. Ajattelimme tosissamme kalastella Pulsujoella vasta Kamse-tunturin tienoilla.
KANOOTTI VESILLE
Laskimme kanootin Taavajokeen. Joki oli vielä lievässä tulvassa, mutta vesi oli laskemaan päin. Tämä oli hyvä merkki, sillä kalat voisivat olla vaikkapa syömätuulella. Menimme vauhdikkaasti jokea alaspäin. Tulimme mielenkiintoisen näköiseen poukamaan. Päätin heittää isompaa Vibraxin-vilkkua. Heitto ja vapa taipui milteipä välittömästi luokille. Hetken aikaa jo elättelin toiveita isosta taimenesta. Pian kuitenkin selvisi, että vavan nokassa rimpuili erään Halmeen puheiden kokoinen hauki. Se hauki oli pian tapettu. Laskimme sutjakkaasti Pulsujärvelle. Olimme jo sen verran nuutuneita matkan teosta, että päätimme yöpyä saaressa, joka sijaitsi milteipä keskellä järveä. Saimme teltan pystyyn ja vesisade alkoi milteipä välittömästi.
Aamulla heräsin ennen kaveria. Lähdin heittelemään uistinta järvelle. Toiveissa oli saada vaikkapa rautu. Järvi oli peilityyni ja lapintiirat saalistivat kalanpoikasia. Järvellä näkyi pieniä tuikkeja. Pian selvisi, että ne olivat pieniä siikoja. Raudut olivat muualla syömässä. Teimme aamiaiseksi tuhdin kaurapuuron. Kaverini selitti jälleen kerran kuinka tärkeää on syödä nimenomaan hiilihydraattipitoista ravintoa aamulla. Silloin jaksaa koko päivän. Olin kuullut esitelmän arviolta noin tuhat kertaa. Joimme puuron päälle kahvit ja lähdimme kanootilla kohti Pulsujokea.
Pulsujoella kalastus on kiellettyä järven luusuasta noin 2-3 kilometriä alavirtaan päin. Joki näyttää houkuttelevalta. Tämä on ison taimenen elinalueitta. Tulemme ensimmäiselle koskelle. Koski kuuluu vielä rauhoitusalueeseen. Näemme kuitenkin rannalla, pusikoiden yläpuolella pitkiä lasikuituvapoja. Kolme miestä oli onkimassa koskessa - puhuivat meän-kieltä. Saaliiksi näkyi tulevan 15 25 cm:n pituista harria. Meitä kalamiehiä on moneksi. Laskemme kosken nopeasti ja tulimme alueelle, jossa oli jo luvallista kalastaa. Saimme vilkkuihimme harria. Yli 40 cm:n pituisia harreja ei tullut montakaan. Rannalla näkyi kalamiesten tekemä polku. Olimme jo Kamse-tunturin kohdalla. Kalastajien jäljet harvenivat. Saaliiksi saatujen kalojen keskikoko kasvoi selvästi. Tynnyrimme täyttyi harrista hyvää vauhtia. Kamsen ja Råpe-tunturin välistä tulee pieniä puroja jokeen. Yksi niistä osoittautui varsinaiseksi taimenpuroksi.
Puro oli suuosaltaan vaatimattoman näköinen. Puron pohjalla oli paljasta soraa. Vesi oli kristallin kirkasta, virtaus nopeaa ja vesisyvyys 20 30 cm. Kahlasimme puroa ylöspäin. Minä nousin rannalle. Ajattelin, että ylempänä olisi parempia heittopaikkoja. Kaveri heitteli kuitenkin sitkeästi vilkkua kalattoman näköiseen puroon ja yhtäkkiä alkoi kuulua isolla äänellä esitettyjä vaatimuksia, minun ja haavin tulemisesta välittömästi paikalle. Yli kiloisen taimenen saaminen pienestä purosta, notkealla vavalla ei ole helppoa. Sain taimenen haaviin. Lähdimme menemään puroa ylöspäin. Puro hieman leveni ja erityisesti syveni. Löysimme oikean taimenparatiisin. Saimme vielä muutamia isoja taimenia. Mitä ylemmäksi menimme sitä sankemmaksi kävi pajukko puron rannoilla. Pian oli kulku milteipä mahdotonta. Minä käännyin takaisin, mutta kaveri meni sisulla eteenpäin. Hänen intohimonaan ovat taimenpurot. Odottelin kanootin luona ja söin hieman omenaa välipalaksi. Pian kaverikin palasi toiviomatkaltaan ja lähdimme menemään taas jokea eteenpäin.
ISOT HARRIT YLLÄTTIVÄT
Pyysimme kalaa isoilla vilkuilla ja vaapuilla. Kalan tulo alkoi kuitenkin hiipua. Tulimme houkutteleva näköiselle nivalle, joka sijaitsi joessa Råpe tunturin kohdilla. Kala kävi pinnassa - selvästi iso harjus - mutta sille ei kelvannut vieheemme. Silloin muistin, että minulla oli mukana muutamia perhoja. Tein perholetkan, jonka tapsisiima oli vain 0,2 mm paksua. Heittokoho oli milteipä isointa kokoa mitä löytyy. Heitin kohon sinne, missä näin harjuksen käyvän pinnassa. Koho osui suoraan kohdalle ja vesi roiskui. Ajattelin, että harjus sai varmaankin sydänkohtauksen. Koho kuitenkin vajosi vedenpinnan alle. Meni hetken ennen kuin tajusin, että nyt oli oikean kokoinen harjus kiinni. Vapa oli mukavasti taipunut ja jarru valitti. Tämä oli kalamiehen onnea. Yhtäkkiä kala tempoi kahta hurjemmin. Olin laittanut letkaan kaksi perusperhoa Nalle Puhin ja Zulun, kummassakin oli nyt harjus kiinni. Taiteilimme jonkin aikaa kalojen kanssa ja - kumma kyllä - saimme ylös kummatkin harjukset. Toinen oli yli kiloinen ja toinen vähän alle kilon. Kaverikin teki elämänsä ensimmäisen perholetkan poikansa sitomista perhoista. Letka oli tekniseltä toteutukseltaan hieman omituisen näköinen, mutta toimiva. Sama homma. Kalat olivat kiinni heti ensimmäisellä heitolla.
Lähdimme menemään jälleen jokea alavirtaan. Päätimme leiriytyä Kuusivuoman tienoille. Paikalla oli ollut juuri ennen meitä myös muita matkalaisia. Kiire lähtö oli kuitenkin tullut. Kirkkaan keltaisia sukkia roikkui puissa vielä kuivumassa ja kellertävää nestettä sisältävä mehukanisteri roikkui koivussa. Keräsimme roskat nuotioon poltettavaksi. Saimme leirin pystytettyä. Sitten alkoi jälleen sade. Tämä sade jatkuikin sitten pitkään ja nostatti kovat tulvat. Aamu oli kostea ja harmaa. Teimme aamiaisen ja ystäväni kertoi jälleen aamurituaaleihin kuuluvan, syömiseen liittyvän elämänohjeensa.
Jatkoimme matkaa ja tulimme nivalle, jossa oli mielenkiintoisen näköisiä kosteita. Minulla oli vielä perholetka vavassani. Heitin letkan kosteeseen ja pam. Tapsisiima meni poikki ja Nalle Puh oli poissa. Kala oli iso. Jatkoimme hieman eteenpäin ja edessä oli kalaisan näköinen akanvirta joen oikean rannan läheisyydessä. Heitto ja jälleen siima poikki ja Zulukin oli nyt mennyttä perhoa. Tämä oli jo uskomatonta. Vilkkuihin tai vaappuihin iso kala ei syönyt. Näiden kokemuksien jälkeen vannoimme, että seuraavilla reissuilla meillä olisi mukana oikeat perhovehkeet.
Saimme kuitenkin kalaa kohtuullisesti. Koskien luonne oli kuitenkin muuttunut, ne olivat nyt kivisempiä ja jyrkempiä. Saimme kokea oikeaa koskenlaskun meininkiä. Tuli ilta ja sade yltyi. Päätimme laskea jokea läpi yön, sillä tulva oli kovassa nousussa ja kala ei enää syönyt. Pulsujoen alaosa oli varsin koskista. Kosket muistuttivat paljon Tenojoen Matinkönkään yläpuolisia lohen kutu- ja poikastuotantoalueita. Mietimme nouseeko Tornionjoen lohi tai meritaimen Pulsujokeen. Täällä ainakin olisi koskialueet kuin tehtyjä vaelluskalojen poikastuotantoon. Loppumatka olikin sitten koskenlaskua kovassa vesisateessa. Pian olimme Lainiojoen sillalla. Marko lähti pyöräretkelleen. Pian hän jo tulikin autoni kanssa tavaroidemme luo. Auto oli pian pakattu ja kotimatka alkoi. Olimme väsyneitä, mutta onnellisia. Autossa aloimme suunnitella jo seuraavaa kalamatkaa Metallican soidessa vienosti taustalla.
Osa 2.
PALUU PULSUJOELLE<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Elämässä kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Elämän kokemukseni perusteella voin sanoa, että suunnitelmista huolimatta kohtalo kuljettaa meitä kohti tuntematonta. Minulla ja Kankaallakaan ei ollut tarkoitusta palata heti jo seuraavana kesänä takaisin Ruotsin Lapin Pulsujoelle. Suunnittelimme matkaa kauemmaksi Lainiojoen latvoille - suurharjusten kasvumaille. Tarkoitus oli lentää Kiirunasta Råstojärvelle ja sieltä laskea kanootilla Råstojoen kautta Lainiolle, mutta tuon reissun toteutus jäi hamaan tulevaisuuteen.
Mersuni oli vanhentunut vuodella, kun sen keula kääntyi jälleen kohti Pajalaa. Kanootti auton katolla ja muu auto täynnä kahden miehen kalastustarvikkeita ajelimme rajan yli. Nykyaikaiseen tapaan olimme hankkineet kalastusluvat netin kautta. Pääsimme lähtemään melko myöhään torstai-iltana, joten olisimme perillä Pulsujärvellä yömyöhällä. Katsoimme viisaimmaksi hakea yösijaa Övre Sopperossa sijaitsevasta Herran hotellista ja jatkaa sieltä matkaa pirteinä aamulla kohti määränpäätämme. Hotelli on kyllä käymisen arvoinen paikka. Lestadiolaisuus ei vain hengi paikan ilmapiiristä, vaan se suorastaan pureutuu luihin ja ytimiin. Jokaisessa huoneessa näytti olevan jokin uskonnollinen teema kerrottavanaan. Kaikesta huolimatta nukuimme yön huoneessamme hyvin ja asiakkaiden kohtelu hotelissa oli suorastaan taivaallista.
Kanootti vesille
Harmaan aamun valjettua jatkoimme matkaa. Tunsin jälleen saman sykähdyksen rinnassa, kun käännyimme Kuormakka- tuntureiden juurelta hiekkatielle, joka johtaa kohti Pulsujärveä. Lainiojoen sillalla ei vielä aamulla ollut lohestajia kävelemässä edestakaisin vapojensa kanssa. Matkassamme ollut pyöräni sai taas jäädä tien syrjään piiloon odottamaan noutajaansa. Kohta olimme Taavajoen sillalla. Mersu jätettiin parkkiin tutulle paikalle. Taivas oli ollut synkkä ja pilvet olivat lupailleet rankkaa vesisadetta jo pitkään. Jatkuvaa tihkusadetta emme enää pitäneet minään. Katselimme Taavajokea ja totesimme, että vesi oli ainakin 20 30 cm korkeammalla kuin viime vuonna. Sitten taivas suorastaan musteni - myrsky alkoi, vettä tuli taivaan täydeltä. Kaiken kukkuraksi Kuormakka tuntureiden suunnalta pilvistä ilmestyi jos nyt ei suorastaan tornado kuitenkin mahtava trombi. Myrsky oli ilmeisesti sama, joka katkaisi sähköt Kilpisjärven alueella.
Kaikesta huolimatta laitoimme kanootin vesille ja aloitimme matkan Taavajokea pitkin Pulsujärvelle. Joki oli tulvassa ja virta suorastaan lennätti meitä kohti järveä. Huomasimme, että meitä ennen matkalla oli ollut huono-onnisempi seurue. Poimimme joen pohjasta vankan Vaeltaja 10-vavan ja siihen kuuluneen merikalastuskelpoisen kelan. Tosin mekin luovutimme eräässä koskessa virralle toisen haaveistamme.
Pulsujärvellä
Pulsujärvelle päästyämme päätimme käydä saaressa, jossa viime kesänä olimme yöpyneet. Toiveissa oli, että Kangas löytäisi saaresta sinne viime kerralla unohtamansa kuksan. Laitoimme vavat tanaan, uistimet veteen ja suuntasimme keulan kohti määränpäätä. Minulla oli siiman päässä isohko, hyvin leijaava, kuparin värinen Smeds-uistin. Ei ennätetty uistatella kuin muutama kymmenen metriä, kun vapa jo notkui ja tärisi. Tiesin heti, että haukihan se siellä. Väsytin hauen ja ohjasin sen kanootin viereen. Harvoin päästän 3- 4 kg:n haukea takaisin järveen arvokaloilla mässäilemään. Annoin nyt kuitenkin armon käydä uistattelussa.
Olin ottanut ennen matkalle lähtöä hieman selvää Pulsujärvestä. Järvestä oli turha toivoa saaliiksi rautua, mutta isoja taimenia järvessä kyllä on ja niitä koetimme saada kanootin pohjalle sätkimään. Saari läheni ja olimme saaneet Kankaan kanssa saaliiksi jo useita noin neljän kilon haukia. Viimein saaren karikon läheltä sain taimenen. Taimen oli valitettavasti pieni, vain vähän yli yhden kilon. Ihailin vielä taimenen kirkkaita värejä, kun Kangas huudahti, että nyt oli tosi iso kala kiinni. Katsoin kaverin vapaa, joka oli luokilla - kalastajan ilme oli paljon kertova. Kangas väsytteli saalistaan noin parikymmentä minuuttia. Jo tuli kala kanootin viereen. Haavimme näytti kovin pieneltä toistametrisen hauen vieressä. Jollain ihmeen konstilla sain hauen kanoottiin ja ohjasimme kanootin vieressä olevan saaren rantaan. Kirveen hamaraa hyväksikäyttäen taltutin hauen ja menimme saareen tutkimaan tarkemmin saalistamme. Totesimme Kankaan pojan siirtyneen kymppikerhoon ja kirkkaasti. Kangas löysi saaresta viime kerran leiripaikkamme. Kaverin palatessa huomasin jo kaukaa naaman iloisesta ilmeestä, että kuksa oli löytynyt.
Kalakentällä
Löysimme Pulsujärven rannalta vanhan kalakentän. Päätimme yöpyä tällä tasaisella hiekkakentällä. Kannoimme tavarat rannalle ja tutkimme leiripaikkaamme. Kaikesta näki, että kenttää oli käytetty kalastustukikohtana vähintään vuosisatoja. Kentän edustan ranta-alueet olivat kuin tehtyjä siian kutupaikoiksi. Tästä on syksyllä hyvä pyytää siikaa. Sivusaaliina oli tullut valtaisat määrät haukea. Haukien leukaluita oli kentän hiekkaan hautautuneena kaikkialla. Pystytimme leirin ja Kangas fileoi taimenen ja laittoi fileet suolaan. Aamulla söisimme leivän päällä graavisuolattua taimenta. Illan tullen paransimme maailmaa leirinuotion loisteessa ja ihailimme erämaajärven rauhaa. Täällä sielu lepää jos missään.
Pulsujoelle
Aamulla jatkoimme matkaa Pulsujoelle. Päätä hieman särki, mutta särky lähti sillä, millä se oli tullutkin. Matkantekoa säesti aivan hirvittävät sadekuurot. Välillä ei tiennyt itkeäkö vai nauraa? Ei käynyt mielessäkään pysähtyä kalastamaan, vaan meloimme määrätietoisesti kohti Råpe-jokisuun tienoota. Siellä alkaisimme sitten kalastaa tosissamme nyt oli mukana perhovavatkin. Saavuimme ilman sen suurempia kommelluksia Råpejoelle. Vedimme kanootin rantaan ja lähdimme nousemaan Råpejokivartta ylävirtaan. Joki oli aivan mahdottomassa tulvassa. Huomasimme heti ettei kalastamisesta tullut mitään. Joki, joka viime vuonna oli ollut meidän taimenparatiisi, oli nyt kalantulon puolesta hiljainen. No nyt oli aikaa ihailla muuta luontoa. Jokea ympäröivillä soilla oli hillaa. Mansikan kokoisia, aivan upean oranssin värisiä herkkupaloja.
Palasimme kanootille ja nyt keskittyisimme kalastamaan Pulsujokea. Laskimme jokea hieman alavirtaan. Tulimme tutulle nivalle. Pulsujokikin oli tulvassa, mutta huomasimme, että harjus söi hyvin aivan rantaviivassa, rantakasvillisuuden suojassa. Kokosimme perhovapamme ja kahlasimme jokeen. Sidoin perukesiiman päähän Red Tag perusperhon. Annoin siiman mennä virran mukana alavirtaan aivan rantaviivaa hipoen. Nyt perho oli aivan pensaan alla, paikassa, jossa olin nähnyt mojovan pintakäynnin. Pyörre kävi kohdassa, jossa perhon piti olla. Hetken epätietoisuus, joka hälveni siiman kiristyessä ja vavan taipuessa. Kiinni oli eikä aivan pieni kala ollutkaan. Väsyttelin aikani harjusta ja sain sen uitettua haaviini. Harri oli karvan verran alle puolimetriä.
Markokin näytti saavan saalista. Harri oli kaikesta huolimatta hyvällä syönnillä. Saimme useita harreja samoilta jalansijoilta. Silloin se tapahtui. Joen toisella puolella aivan rantaviivassa, kävi pinnassa harjus, jollaista en ollut aiemmin nähnyt. Nyt ymmärsin miksi viime vuonna siimat tahtoivat napsahdella poikki tällä nivalla. Tämä harjus oli vähintään sitä kokoluokkaa mitä Savikon Ari pyytää Rommaenolta. Nousin kiireesti pois joesta. Juoksin kanootille ja ylitin joen melomalla. Hiivin suurharjuksen syöntipaikan yläpuolelle. Menin jokeen ja annoin siiman lipua alavirtaan. Laitoin jo silmät kiinni ja odotin kalan iskua. Mitään ei kuulunut vaihdoin perhoa. Nyt siiman päässä oli Zulu, mutta tuloksetta. Harjuksen syönti oli tältä erää päättynyt.
Kotimatkalle
Nälkä alkoi vaivata kalastajia ja päätimme ryhtyä leirin pystytykseen ja ruuan laittoon. Nuotiolla tarjottiin ruodottomaksi fileoitua harjusta paistettuna voissa. Kuten Kangas totesi ei tänne kärsimään olla tultu reisussa pitää syödä hyvin ja pitää jano loitolla - kohtuuden rajoissa tietenkin. Kotimatka kutsui jo armottomasti. Nyt oli edessä jälleen hyvästijättö erämaalle tämän vuoden osalta. Ehkä ensi vuonna pääsemme sinne mistä olemme aina haaveilleet Lainion latvoille suurharjusten kuohuville koskille.
